Arvostelu | Fantastic Beasts: The Secrets of Dumbledore

Ihmeotukset: Dumbledoren salaisuudet tuntuu esiosalta, mutta onnistuu luomaan uskottavan taikamaailman ja viihdyttämään

Fantastic Beasts -sarjan kolmas osa Secrets of Dumbledore on tarina hyvästä ja pahasta. Paha velho Gellert Grindelwald (Mads Mikkelsen) haluaa valtaa ja tuhota jästi-ihmiset, kun taas hyvä velho Albus Dumbledore (Jude Law) toivoo rauhaa. Aikoinaan näiden kahden rakastavaisten muodostama verivala estää velhoja hyökkäämästä suoraan toisiaan vastaan. Estääkseen Grindelwaldin pahat suunnitelmat, Dumbledore kutsuu aikaisemmista sarjan osista tutun päähenkilön Newt "Lisko" Scamanderin (Eddie Redmayne) kumppaneineen luokseen. Aikaa ei ole hukattavaksi, sillä taikamaailma on valitsemassa uutta johtajaa ja Grindelwald onnistuu sujauttamaan itsensä ehdokkaaksi.

Ensimetreiltä lähtien elokuvassa huomion kiinnittää Grindelwaldia näyttelevä Mads Mikkelsen, joka on korvannut aikaisemmissa osissa näytelleen Jonny Deppin. Samalla myös Grindelwaldin persoona on jollain tasolla muuttunut sekopäisestä ja itsevarmasta hahmosta kohti ylpeää ja rauhallista. Mads Mikkelsenin esittämä Grindelwald ei vaikuta vaaralliselta tai voittamattomalta. Eikö kukaan muka pysty uhmaamaan tätä velhoa? Melko pelottomalta vaikuttaa myös Grindelwaldin pahispoppoo, johon kuuluu muun muassa aikaisemman osan ilopilleri Queenie (Alison Sudol). Tällä kertaa tosin hiukan vakavampana.

Elokuva keskittyy Grindelwaldin lisäksi selkeästi enemmän myös Dumbledoreen ja hänen historiaansa. Kuitenkaan otsikon mukaisesta "Dumbledoren salaisuuksista" ei voida puhua. Esimerkiksi Dumbledoren veli on paljon kohtauksissa läsnä, mutta veljesten välisestä suhteesta ei paljoa saa irti, kuten ei myöskään Dumbledoren siskosta. Menneisyyttä raotetaan, jotta Harry Potter -kirjojen lukijat saavat jonkinmoista tyydytystä. Tiedonnälkä jää kuitenkin vaivaamaan. Harmittavaan sivuosaan jää myös edellisessä osassa esitelty Credence "Valio" Barebone (Ezra Miller), jonka tarinaa olisi toivonut jatkettavan pidemmälle.

Vaikka nälkä jääkin, Dumbledore ja hänen perheensä käsittely on elokuvan mielenkiintoisinta antia. Ikävästi kuitenkin kohtaukset tuntuvat jäävän kesken vain siitä syystä, että paljastuksia halutaan pantata tulevia jatko-osia varten. Kokonaisuudessaan elokuvan jää pintapuoliseksi, sillä mihinkään asiaan tai henkilöön ei oikein ehditä keskittymään sen syvällisemmin. Rohkeampi ja mielenkiintoinen tarina olisi voitu luoda esimerkiksi Dumbledoren ja Grindelwaldin yhteisestä menneisyydestä. Miksi ja missä tilanteessa verivala on esimerkiksi tehty?

Jude Law on elokuvan näyttelijäkaartin piristysruiske ja hän suoriutuu roolistaan uskottavasti. Elokuvan ohjaustyö tuntuu kuitenkin yleisesti jopa aikaisempiakin osia väkinäisemmältä ja jäykemmältä. Näyttelijöiden luonnollisuus puuttuu ja jokainen liike tuntuu ulkoa opetellulta. Onneksi kuitenkin ihmeotuksista on onnistuttu luomaan mielenkiintoisia ja liikkeiltään luonnollisen oloisia. Ihmeotukset onnistuvatkin mukavasti siirtämään katseen pois näyttelijöistä.

Tarinankerronta yhdessä kuvauksen kanssa on melko kankeaa ja laskelmoitua. Kaikista kohtauksista ei aina välttämättä ymmärrä mitä tapahtuu tai miksi. Useat hidastuskohtaukset yrittävät painottaa tiettyä tapahtumaa, mutta toisaalta niiden merkitykset jäävät epäselviksi. Pakolliset huumorikohtauksetkaan eivät saa nostamaan kulmakarvoja. Elokuvan tempo on melko nopea, mutta silti juonessa pysyy sen yksinkertaisuuden vuoksi hyvin mukana. Elokuvan äärellä viihtyy, vaikkakaan se ei tarinaltaan herätä suuria tunteita.

Elokuvan parasta antia ovat sen visualisoitu maailma ja ympäristöt. Pitkät kamera-ajot tutuissa Tylypahkan ja Tylyahon maisemissa upottavat katsojan velhomaailmaan ja nostavat tunnelmaa tuttujen musiikkien soidessa taustalla. Maisema-ajot myös tauottavat mukavasti elokuvan rytmiä. Visuaalista maailmaa täydentävät toimivat ja viimeistellyt efektit, jotka auttavat erinomaisesti pitämään yllä illuusiota taikamaailmasta. Pisteet saavat myös ihmeotusten liikkeet ja mallinnukset, jotka on luotu yksityiskohtaisesti ja taidokkaasti.

Yllättäen toimintakohtaukset tuntuvat elokuvassa lyhyiltä pyrähdyksiltä, eivätkä ne eroa juurikaan perus ammuskelukohtauksilta. Nyt aseiden ja miekkojen sijasta heilutetaan taikasauvoja. Taikoja ei sanota enää ääneen nimeltä, mikä aikaisempiin Harry Potter -elokuviin verrattuna vähentää illuusiota maailmasta. On ymmärrettävää, että kokeneet velhot pystyvät ajatuksen voimalla luomaan taikoja mielessään, mutta ulkopuoliselle katsojalle loitsiminen ilman ääniä näyttää sekavalta sohimiselta. Odotettu elokuvan loppukohtaus jättää myös toiminnaltaan fiilikset kylmäksi. Epäkliimaksinen loppu onkin jälleen alkupala elokuvasarjan seuraavalle osalle.

YHTEENVETO

Fantastic Beasts: Secrets of Dumbledore tuntuu esiosalta ja keskittyy pintapuolisesti Dumbledoren historiaan ja toisaalta Grindelwaldin pyrkimykseen päästä vallan huipulle. Elokuvan parasta antia ovat sen visuaaliset ympäristöt, ihmeotukset ja efektit, jotka parhaimmillaan upottavat katsojan taikamaailmaan ja jossa viihtyvät niin Harry Potter -fanit kuin sarjaan vasta nyt tutustuneet. Elokuvasarjaa kuitenkin edelleen piinaa näyttelijätyön väkinäisyys ja jäykkyys sekä liiallinen laskelmallisuus. Onko taikamaailmassa kaikkien oltava niin vakavia?

ELOKUVATIEDOT

TRAILERI

TALLENTEET

KOMMENTTIALUE

Voit kommentoida nimimerkillä kirjautumatta tai kirjautumalla