ARVOSTELU | Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

Teemu Nikki on ohjannut elokuvan, joka naurattaa, ahdistaa, koskettaa ja mykistää. Petri Poikolainen tekee elämänsä roolin.

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia -elokuva kertoo sokeasta, MS-tautia sairastavasta rintakehästä alaspäin halvaantuneesta Jaakosta, joka on kotinsa vanki. Jaakon luona käy kerran päivässä hoitaja katsomassa onko kaikki hyvin ja auttaa tarvittaessa. Jaakko haluaa pitää etäisyyttä isäänsä, joka on aivan liian ylihuolehtivainen ja huolissaan Jaakosta. Jaakolla on kuitenkin yksi henkilö, jonka kanssa on mukava keskustella päivittäin. Sirpa on syöpäsairas ja kummatkin purkavat tuntojaan toisilleen vastoinkäymisistään ja arkisista touhuistaan ja tietenkin elokuvista. Jaakko on nimittäin elokuvahullu ja omistaa suuren kokoelman elokuvia, joista ei voi kuitenkaan enää nauttia samalla tavalla kuin ennen sairastumista.

Sirpa ja Jaakko eivät ole kuitenkaan koskaan tavanneet, mutta kun Sirpa on musertumaisillaan syöpähoitojensa kanssa, päättää Jaakko lähteä Sirpan tueksi yksin pyörätuolinsa kanssa. Jaakon on luotettava tuntemattomiin ihmisiin, että onnistuisi pääsemään päämääräänsä. Matka Sirpan luo ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Jaakko joutuu matkustamaan takseilla ja junalla liikuntakyvyttömänä ja sokeana ympäristöstään.

Elokuva on kuvattu taidokkaasti. Kameran kapea syväterävyysalue on tiukasti Jaakon naamassa ja kaikki hänen ympärillään epäterävää mössöä. Tämä oivaltava kuvaustekniikka auttaa katsojaa sukeltamaan Jaakon saappaisiin, miten hän hahmottaa ympärillään tapahtuvat asiat. Koska kaikki on sumeaa Jaakon ympärillä, me katsojatkaan emme näe tarkasti minkä näköisiä ihmisiä Jaakon ympärillä pyörii. Sumea kuva antaa vähän osviittaa ympäristöstä, mutta on katsojan ja Jaakon mielikuvituksen varassa hahmottaa henkilöt ja ympäristö. Tähän Jaakko käyttää apuna omien lempielokuviensa hahmoja, jotka eivät ole kuitenkaan aina kovin imartelevia kuvauksia kohteistaan.

Koska elokuva on hyvin minimalistinen kuvaukseltaan, hyvin tärkeään rooliin nousee elokuvan äänimaailma. Kuulo on hyvin tärkeä aisti sokealla ihmisellä, hahmottaakseen mitä ympärillä tapahtuu. Äänisuunnittelu onkin ällistyttävän hienosti tehty tässä elokuvassa ja sen paino onkin erittäin tärkeä, sillä äänien kautta katsojat saavat uskomattoman hienon immersion elokuvan maailmaan ja tapahtumiin. Katsoja jopa keskittyy ja huomaa herkemmin ihmisten puheissa omanlaiset intonaatiot. Koska emme saa kerättyä elokuvan hahmojen kasvojen ilmeistä ja kehon kielestä muuta informaatiota irti, kuulomme herkistyy pienemmille yksityiskohdille, kuten puheen sävelkulkuun, onko puhuja uhkaava, sarkastinen vai imelä.

Jos kuvaus ja äänet heittävät katsojan suoraan Jaakon pyörätuoliin, niin näin tekee myös Jaakkoa näyttelevä Petri Poikolainen ja elokuvan ohjaaja Teemu Nikki. Petri Poikolainen on oikeastikin sokea ja sairastaa Ms-tautia, kuten hänen roolihahmonsakin, mutta se tapa, jolla Petri tuo hahmonsa ruutuun on käsinkosketeltavaa. Tämä elokuva on täysin Petri Poikolaisen oma show ja voi jessus minkälaisella tunteella Petri välittää katsojalle kaikki ne tunteiden vaihtelut, pieniäkin eleitä myöten. Katsoja elää ja tuntee Petrin roolihahmo Jaakon tunteet niin elävästi ja suuresti, sillä ne tuntuvat ja näyttävät niin oikeilta, että ne menee katsojan luihin ja ytimiin.

Osasyy elokuvan voimakkaisiin tunteisiin ja tarinaan on tämän elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Teemu Nikki. Elokuvan tarina ja juonenkulku on käsikirjoitettu niin hienosti, että elokuvasta ei puutu mitään, eikä ole mitään liikaa. Elokuva etenee niin sulavasti ja taidokkaasti eteenpäin, että katsojan täytyy pitää tiukasti penkistään kiinni, sillä olemme niin investoituneita elokuvan tapahtumiin ja hahmoihin, varsinkin elokuvan päähenkilön Jaakon matkaan.

Piste i:n päälle on elokuvan musiikki. Kuinka hienosti musiikki tukeekaan elokuvan kohtauksia. Kuten Jaakon matka taksissa kohti rautatieasemaa, radion musiikki saa Jaakon vapautumaan estoistaan, että hän ajaisi autoa vailla huolen häivää. Elokuvan lopussa kuultava 2019 vuoden Pekko Käpin Ikoni-kappale kruunaa koko elokuvan ja katsojan hurmokseen, jossa löydetään jotain perustavaa ja ymmärrys, mikä on oikeasti tärkeää ja merkittävää.

Elokuvan jälkeen jäin vain istumaan penkkiini lopputekstien vyöryessä ruudulle upean musiikin säestämänä. Harvoin elokuvan jälkeen tulee tämä olo, jonka muistan saaneeni aikaisemmin vain harvoista elokuvista. Elokuva aiheutti mykistyneen olotilan. En voinut keskustella kenenkään kanssa, tai suunnitella seuraavaa arkista tehtävääni. Jäin täysin elokuvan pauloihin ja aidon ihmetyksen tilaan. Oli outoa kävellä elokuvateatterista ulos kadulle, sillä kuulin maailman ja elämän paremmin kuin ennen elokuviin menoa. Tunsin empatiaa koko elämää kohtaan.

Tuomio

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia on mestariteos, joka saa katsojan täysin pauloihinsa. Elokuva naurattaa, ahdistaa ja koskettaa, kunnes lopussa olet ihmetyksen vallassa. Elokuva asettaa katsojan ennennäkemättömän immersiiviselle matkalle Jaakon maailmaan. Minkälaista on kohdata pelottava maailma sokeana ja rampana. Elokuva on aito ja tarina oivaltaa jotain elämän perusolemuksesta. Varoitus. Tämä elokuva hajottaa ja kokoaa sinut takaisin kasaan ja katsot sen jälkeen maailmaa uusin silmin. FREEDOM!

Luitko jo nämä jutut?

Kommenttialue

Voit kommentoida nimimerkillä kirjautumatta tai kirjautumalla

Tuoreimmat uutiset:

Tuoreimmat arvostelut

Tuoreimmat vertailut

Fyysisen ja striimimedian kuva- ja äänivertailuja

Tuoreimmat erikoisartikkelit

Tuoreimmat julkaisukalenterit: